Elämämme on täynnä kohtalon hetkiä

Historia ja ihmisten liikkeet kietoutuvat toisiinsa tavoilla, joita emme usein pysähdy pohtimaan. Esimerkkinä otan Käsisalmelta lähteneet ihmiset, jotka löysivät aikoinaan tiensä Heinolaan. Näin teki moni muukin siirtolainen, joka joutuivat jättämään kotinsa ja rakentamaan elämänsä uudelleen, usein perhe kainalossa. Heidän tarinansa elävät edelleen muistoissa, paikallisessa kulttuurissa ja jopa museoissa asti. Mainio Lue lisää

My Day 7.1.2026

Tämä on kirjoitus päivän tapahtumista. Osaltaan se kertoo siitä, mitä kunnallispoliitikko Tukonen koki päivän aikana ja osaltaan, mitä päivään sisältyi. Olkaa hyvät! PS. Kirjoitus on hieman pitempi kuin yleensä, mutta toivottavasti jaksatte lukea sen läpi. Lopussa on päivän ”summaus”, eli mitä opin ja millä mielellä suljin silmäni. 06:25 Herätys Älykello Lue lisää

Junaa odotellessa (Kun junaa odotetaan)

Lahti–Heinola–Mikkeli-junayhteyttä ollaan jälleen kerran nostamassa suunnittelupöydälle. Uutinen herättää toivoa, ehkä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua Heinolaankin saapuu henkilöjuna. Se olisi kaupungille iso asia, ei epäilystäkään. Mutta mitä meidän pitäisi tehdä sillä välin? Odottaa asemalla ja katsella horisonttiin?Ei todellakaan. Heinolassa on nimittäin tarve, joka huutaa ratkaisua heti. Yhteys Vierumäelle – Suomen Lue lisää

By admin7176, ago

Turvallisuus ja varautuminen

17.3.2025 illalla pidettiin Turvallisuus ja varautuminen tilaisuus Heinolan Tukkijätkän juhlatiloissa. Itselleni tämä tilaisuus näyttäytyi myös kevään vaalistarttina. Se oli toki vain maininta alussa, koska keskityimme  tärkeän teeman käsittelyyn. Olin saanut arvovaltaista seuraa, koska luennoitsija kontra-amiraali (EVP) Timo Junttila piti tiiviin ja rauhoittavan puheenvuoron. Timo on syntyisin Heinolasta ja tehnyt 40 Lue lisää

By admin7176, ago

Onnellisuus ja hyvinvointi on tasapainoilua

Elämme jälleen erikoista ajanjaksoa Ihmisten hyvinvointi on monesti koetuksella elämän aikana. Jos lapselle kerrottaisiin elämään liittyvistä haasteista jo varhain, saattaisi jopa iloinen lapsuus ja nuoruus muuttua ahdistavaksi. Kun tänään, 8.2.2025, kuuntelee aamun uutisia, ei niiden sisältö ole kovin mieltä ylentävä. Sota jatkuu, kauppasota alkaa, itsemurhatilastot synkkenevät, taantuma ei hellitä – Lue lisää

By admin7176, ago